torstai 24. maaliskuuta 2011

Pipolippiksiä

Nanna oli halunnut talvilippistä jo jonkun aikaa. Mietin, että olisikohan sellainen vaikea tehdä. Sitten näin täällä, että trikoopipoon oli yksinkertaisesti laitettu lippa ja päätin kokeilla. Lipan kaavan piirsin muumilautasen reunaa pitkin :) Se voisi olla vähän pienempikin. Lipassa on tukikangasta ja fleeceä välissä.

Näistä tuli välikausilippikset. Päällys on velouria (Metsola) ja sisus trikoota. Korvien kohdalla tuulta pitävää kangasta. Vuorin mehiläistrikoo Ikasyristä. Sain tätä salaisessa kangaspaketissa, ja olin iloisesti yllättynyt. Kangas on yksi parhaimman laatuisista jerseyistä, mitä olen saanut käsiini.

 Lippikset on sävytetty näihin Jonathanin välikausihaalareihin :)

Tässä vielä pari sovituskuvaa. Tuolin selkänojalla näkyy muutakin, mitä olen viime päivinä puuhastellut. Olen tuhonnut JNYn maatilakangasta, jota sain niin ikään salaisessa kangaspaketissa. En tykännyt siitä kankaana, mutta vaatteina se onkin tosi kivaa. Postaan ne sitten kun koko satsi on valmis!

Pilvipaita Aamon päällä on viime syksyistä tuotantoa. Ei ole kovin hyvänä pysynyt tuo kangas, nyppyyntyi heti ja meni muutenkin käytetyn näköiseksi.





Tässä kokeiluversio kokonaan trikoosta, tästä tuli heti ensimmäisellä kokeilulla hyvä. Raitoja en tosin hoksannut kohdistaa.

Kokeilin lisäksi vauvakokoista lippistä. Tästä tuli 8kk ikäiselle Patulle hieman reilu, eli varmaankin 1-vuotiaan kokoa. Tässä lipan kaavana Teema kahvilautanen.

7 kommenttia:

Tanja kirjoitti...

Kerrassaan velmu idea - pipoon vain lippa! Hienoja pipoja!!!

Riikka kirjoitti...

Minäkin tein juuri noita alkuviikosta! Pitäis vaan postata. Tein trikoisia kevättä ajatellen =). Velourinen talviversiokin olis kyllä kiva!

Sani kirjoitti...

Ihania!
Minä hurautin kans tänään pari tuon mallista pipoa :)

Mervi kirjoitti...

Kivoja pipoja! Täytynee itsekin alkaa tuollaisia suunnittelemaan...

minakaa kirjoitti...

Hyvän mallisia näyttäviä pipoja :)

Omppis kirjoitti...

HIENOJA!

Tupuna kirjoitti...

Kiitoksia! Kivointa näissä on se, että lapset tykkää ja haluaa aina nämä päähänsä :) Vaihteeksi niin.