lauantai 26. helmikuuta 2011

Tunnustus

Kiitos tunnustuksesta Sani!

Olen ihan otettu, että sain tunnustuksen näin blogiurani alussa :) Kahdeksan asiaa pitäisi kertoa itsestäni, tässä siis käsitöihin liittyviä asioita minusta.
  1. Innostuin käsitöistä jo ihan pikkutyttönä, mummuni opettamana.
  2. Ensimmäiset tekemäni vaatteet oli noin 10-vuotiaana virkkaamani liivi, pillerihattu :D ja vyö, joita pidinkin paljon.
  3. Olen t-o-d-e-l-l-a tarkka, vaatteen pitää näyttää hyvältä myös nurjalta puolelta.
  4. Teen aina vaatteet kaavoilla. Jos muokkaan valmiita kaavoja, niin piirrän niistä omat muokatut kaavat tai kirjoitan muutokset kaavaan. 
  5. Olen omistanut saumurin jo kohta 10 vuotta ja olen ommellut AINA valkoisilla langoilla. Viikko sitten ostin mustat langat. Kohta 3 huomioon ottaen tämä on kyllä kummallista!
  6. Kankaiden ja lankojen ostaminen ja töiden suunnittelu on vähintään yhtä mukavaa kuin itse tekeminen. Ai niin ja onhan niitä valmiita vaatteita myös mukava käyttää :) 
  7. Aika usein teen käsitöitä yöunen kustannuksella. Jostain se oma aika on vaan otettava!
  8. Moni bloggaava ompelija on kertonut, että sininen ei kuulu lempiväreihin. Siis en voi käsittää :D :D :D. Itse suhtaudun pienellä varauksella vihreään.
Jaan tunnustuksen eteenpäin seuraaville ihanille ja inspiroiville blogeille:

perjantai 25. helmikuuta 2011

Traktoripaita


Tässä paidassa otin tuon applikaation varman päälle ja laitoin taustalle sekä silitettävän tukikankaan että irtirevittävän. Ja revin molemmat pois ompelun jälkeen. Eurokankaan ohut tukikangas ei ole niin hyvin liimautuvaa ja sopi siis hyvin tähän tarkoitukseen. Kangas on Marimekon trikoota, joka on niin  pehmeää ja paksua - mahtavaa ommella. Resori ja applikaation velour on Ikasyristä, ja olen ostanut ne mustana. Ne on kuitenkin tismalleen saman värisiä kuin tämän paidan tummansiniset raidat. Onni onnettomuudessa, että olen sinisen ystävä! Kaava on Ottobresta 6/10, Villi Viikinki, ja koko 104cm. Aika tyköistuva kaava, eli juuri sellainen mitä halusinkin.


Kaava: Ottobre 6/10 Villi Viikinki, koko 104
Kangas: Marimekon trikoo, resori ja velour Ikasyr
Koristenauha: -IINU-



Molemmat halusi sovittaa :)

sunnuntai 20. helmikuuta 2011

Aluspaitoja

Kokeilin Ottobren ilmaiskaavaa, joka on ladattavissa täältä. Oikein kiva kaava, vastasi kokoaan hyvin. Tosi helppoa, kun ei tarvinnut kaavoja piirtää, tulostin ja leikkelin vain. Nämä paidat on kokoa 98cm. Kangas on Marimekon trikoota, resorit EK:sta (sininen) ja Myllymuksuilta (pinkki). Nannan paidan sydän on applikoitu samasta resorista, ja tämän kokeilun perusteella saa jäädä viimeiseksi kerraksi, kun applikoin resoria. Tässä näyttää vielä ihan hyvältä, mutta pesun jälkeen se oli ihan mutkalla. Silittäminen auttaisi varmasti, mutta kuka muka aluspaitoja silittää ;)

Kaava: Ottobren ilmaiskaava
Kangas: Marimekko, resorit Eurokangas (sininen) ja Myllymuksut (pinkki)
Koristenauha: Hanheli



perjantai 18. helmikuuta 2011

Saimi-housuja

Perushousuja Nannalle ja Aamolle 98cm koossa Ottobren Saimi-housujen kaavalla. Tiedän, se on tyttöjen kaava. Nyt on testattu, että käy hyvin pojallekin! Pojan housuihin tein suorakulmaiset päällitaskut ja tytön housuihin aavistuksen pyöristetyt. Velour on Lasten Metsolasta, ja siihen sopii hyvin Eurokankaan tummanruskea resori. Alla myös pari sovituskuvaa.







Tein samanlaiset housut myös tummansinisestä velourista, mutta en saanut niistä hyvää kokokuvaa.

Kaava: Ottobre 1/2009 Saimi-svetarihousut
Kangas: Ruskea Metsolan velour ja yönsininen Myllymuksujen velour
Resorit: Ruskea Eurokankaasta ja tummansininen Myllymuksuilta


maanantai 14. helmikuuta 2011

Ystävänpäivänä


Askartelimme lasten kanssa teille kaikille ystävänpäiväkortin. Hyvää ystävänpäivää!

sunnuntai 13. helmikuuta 2011

Applikointiharjoituksia

Tässä elämäni ensimmäiset applikaatiot! Kokeilin paria erilaista kangasyhdistelmää, ja yllättäen helpoimmat yhdistelmät oli velour velourille ja puuvilla velourille. Ompelukoneeni on sen verran perusmallia, että siinä ei saa paininjalan puristusta säädettyä, ainakaan en osannut sitä säätää. Niinpä taustakangas venyi ikävästi, varsinkin puuvillapopliini taustakankaana (nuo pilkulliset) venyi pahasti. Kaikki yksiväriset on velouria. Jos otin syöttäjän pois päältä, en saanut kankaita liikkumaan mihinkään paininjalan alla. Kokeilin myös laittaa tavallisen tukikankaan tuohon punaiselle applikoituun bambiin (kaksipuolisen liimaharson lisäksi), ja kuva onnistui tosi hyvin. Vähän jäykkä siitä kuitenkin tuli, ehkä vaatteeseen liian kova. Kaikenlaisia vinkkejä otetaan vastaan, miten applikaatiot saa onnistumaan!

Innostuin eilen näistä applikointiharjoituksista, kun olin juuri hakenut Tikatasta tämän tilaamani applikointipaininjalan. Hyvin toimi!

perjantai 11. helmikuuta 2011

Käsityöhaaste, osa 1/5

Osallistuin facebookissa käsityöhaasteeseen, jollaisia pyöri blogeissakin viime vuonna. Tässä versiossa tehdään jotain käsityötä neljälle ensimmäiselle kommentoijalle sekä sille, jolta sai haasteen. Ensimmäinen haastetyö on valmis ja perillä Outilla :)

Pussukka on tehty Hipun ohjeella, ja se onkin tosi hyvä ohje! Hipun ohjeen mukaan olen tehnyt myös noita tuotemerkkejä. Silitysarkit kävin tulostamassa läheisessä kopioliikkeessä, koska meillä ei ole mustesuihkutulostinta.

Kaava: Pussukka, Handmade Hippu
Kankaat: Violetti finecord ja ruusu-puuvillapopliini Iinulta
Vetoketju: Tikata
Tervetuloa lukijoiksi Annu ja Katja!

keskiviikko 9. helmikuuta 2011

Pallotunika

Tein Nannalle Marimekon pallotrikoosta tunikan, sen koko on 98cm. Kangas on mustaa beigeillä palloilla. Kaavan pohjana on peruspaita Ottobresta, ja olen sitä pidentänyt ja lisännyt taskut ja eteen nappilistan. Tällä hetkellä taskut on hitti!

Tervetuloa ensimmäiset lukijani Marina ja Sani!


Kaava: Peruspaidasta itse muokattu
Kangas: Marimekon pallotrikoo, resori Myllymuksut

maanantai 7. helmikuuta 2011

Kerhoreput

3-vuotiaat Nanna ja Aamo aloittivat kerhon vuodenvaihteessa. Kaupoissa ei oikein ollut reppuja, ei taida olla reppusesonki. Onneksi löysin tämän reppukaavan Made by Rae -blogista, kaavan nimi on Toddler Backpack. Koska repuilla oli kiire, en alkanut säätämään tereiden kanssa. Repussa ei ole vuoria, mutta canvaskankaasta tehtynä se on ihan riittävän tukeva ilmankin. Pohja tehtiin kaksinkertaisena, ja välissä on levyvanua (kuva pohjasta lopussa).

Sopivasti olin joululomalla myös hamstrannut kotiseutuni kuuluisimmasta kyläkaupasta Marimekon canvas-kankaita :) Aamo sai repun sinisestä Kivet-kankaasta.

Ja Nannalle perinteistä unikkoa. Näitä ja muitakin kankaita jäi vielä, joten jos vaan jossain vaiheessa ehtisin niin tekisin itsellenikin laukun.


Kaava: Toddler backpack, Made by Rae
Kangas: Marimekon canvaskankaat

sunnuntai 6. helmikuuta 2011

Apilapaita

Lasten Metsolassa on poistomyynnissä tätä Clover-joustofroteeta 2-laatuisena. Koska olen tätä kangasta usein ihaillut, tilasin sitä nyt. Ja olin kyllä positiivisesti yllättynyt, mielestäni tämä on ihan priimaa, en löydä mitään vikaa. Nettikaupan mukaan kankaassa on satunnaisia värivirheitä ja hieman nukkaa pinnassa. Minun palassani ei ollut kumpaakaan! Niinpä tilasin tätä lisää :D

EDIT: Sain uuden palan tätä joustista, ja siinä on vähän sellaista pientä virhettä, että apiloiden varret on välillä liian ohuita ja välillä liian paksuja. Eipä sitä juuri huomaa!

Ensimmäisenä tästä syntyi paita Patulle, koossa 80cm. Kaava on Loikka-paita Ottobresta 4/10. Kiva kaava ja kaikenkaikkiaan onnistunut paita tuli. Myllymuksujen ruskea resori ei ollut aivan 100% samanväristä kuin joustis, mutta riittävän kuitenkin.

Koristeena pingviinimerkki vihreällä taustalla, tätä nauhaa olen ostanut Hanhelista.

Kaava: Ottobre 4/10 Loikka-paita
Kangas: Clover-joustofrotee Lasten Metsolasta, resori Myllymuksuilta
Koristenauha: Vihreä pingviininauha Hanhelista

lauantai 5. helmikuuta 2011

Blogin avaus

Edellinen käsityöblogini lopahti kolme vuotta sitten, kun kaksoset syntyivät. Nyt, kun on kolmaskin pieni perheessä niin löytyy taas aikaa ompeluksille ;) Blogin nimi on pysynyt samana, mutta käsityöni ovat nykyään aika erilaisia. Olen innostunut lastenvaatteiden ompelusta, ja lastenvaatteissa arvostan värikkyyttä, mukavuutta ja lapsekkuutta. Merkkipäivinä teen myös kakkuja, lasten toiveita parhaani mukaan toteuttaen.

Tervetuloa lukemaan, jätä mieluusti jälki käynnistäsi kommenttiboksiin!